Jälleen yksi viikko on kulunut. Another week has passed.

Miten tässä aina käykin niin, ettei viikolla saa aikaiseksi päivittää blogia? Johtuukohan se siitä, että viikolla on kokoajan niin paljon mahtavia ihmisiä ympärillä ja niin mahtavaa tekemistä, ettei tule istuttua huoneessa. No... Jokatapauksessa: Tässä on taas kertomusta viikon askareista.

How does it always go like this, that during the week I can't manage to write an entry into my blog? Could it be because during the week I'm constantly surrounded by such great people and doing such marvelous things that I don't spend much time in my room. Well... In any case: Here's another story about the things we've done this week.


Maanantaina kuulimme esitelmän maahanmuutosta amerikassa ja kahden perheen risteävät tarinat viimeisen sadan vuoden ajalta. Iltapäivä kului draaman merkeissä kun jouduimme "tulikokeeseen" eli meidän tietämyksemme muinaisen kreikan teatterista testattiin kirjallisella kokeella. Kokeen jälkeen oli myös draamatunti, jonka aikana saimme kokeemme korjattuina takaisin. Loppuillan ohjelma sisälsi lähinnä kortinpeluuta ja rauhoittumista.

On monday we heard a presentation on immigration in america and the intertwined stories of two families from the past hundred years. The afternoon was spent with drama as we were "baptized by fire" by having our knowledge of ancient greek theatre was measured with a written test. After the test we also had a drama lesson during which we got our corrected tests back. The rest of the day consisted mainly of playing cards and relaxing.


Tiistaina olikin sitten laulutunteja koko päivä. Aamupäivällä teimme jo tutuksitulleita hengitys harjoitteita ja siirryimme pikkuhiljaa äänenmuodostuksen kautta stemmalauluun. Kappalevalinta oli osuva: Come what may -musikaalista Moulin Rouge, mutta sävellajia olisi minun puolestani voitu laskea, kun tuo oma ääniala ei aivan vastaa Ewan McGregorin äänialaa. Iltapäivällä olikin sitten tiukempi paikka, kun allekirjoittaneella oli ensimmäinen henkilökohtainen laulutunti. Siitä meinasi tulla hetkittäin jopa tulista, kun kaksi vahvaa taiteilijapersoonaa otti yhteen laulun merkeissä. Mutta isommilta vammoilta vältyttiin ja opin jopa joitain asioita. Ja oli myös hieno huomata, että opettaja osaa vaatia riittävän paljon opiskelijoiltaan alusta asti.

Tuesday was filled with singing lessons. In the morning we did the already familiar breathing exercises and moved slowly through vocalization into harmony singing. The choice of song was apt: Come what may -from the musical Moulin Rouge, but the key could've been lowered in my opinion, since my vocal range isn't quite the same as Ewan McGregor's. In the afternoon the going got even harder, when I had my first private singing lesson. It almost got heated at times, when two strong artistic personas went head to head in the field of singing. But no one was badly hurt and I even learned a few things. And it was also grand to discover, that our teacher knows how to demand enough of his students from early on.


Keskiviikkoaamuna olin niin fiiliksissä, että muut meidän ryhmässä alkoivat pohtimaan olenko edelleen järjissäni. Syy oli yksinkertainen: PARIAKROBATIA! Aloitimme kevyillä pyramidiharjoitteilla ja siirryimme pikkuhiljaa kohti vaikeampia liikkeitä. Lopulta kaksi ryhmäläistä onnistui kahden hengen kärrynpyörässä ja muutamat meistä kolmen hengen kuperkeikassa. Lounas tuli ikävästi harjoittelun tielle, mutta emme antaneet sen häiritä vaan menimme heti lounaan jälkeen takaisin saliin(vapaa-ajallamme) kokeilemaan kahta eri ryhmäliikettä, jotka haastavat luottamuksen ja lihaskunnon äärirajoilleen. Kun meitä kaikkia sattui tarpeeksi paljon, siirryimme harjoittelemaan pieniä näytelmiä jotka esitimme myöhemmin iltapäivällä toisillemme neljän hengen ryhmissä draamatunnilla. Näytelmien tyyli oli keskiaikainen kirkollinen runodraama. Ilta kuluikin taas sekoillessa porukalla keittiössä.

On wednesday morning I was so over the moon happy, that the other students in our group started wondering if I'm still sane. The reason was simple: PAIR ACROBATICS! We started with light pyramid exercises and moved slowly towards harder moves. In the end two students from our group managed a pair cartwheel and a few of us did a three-person-somersault. Lunch cut us of unfairly, but we didn't let that bother us and went straight back to the sport hall after lunch(on our free time) to try out a couple of group exercises that challenge the trust and physical fitness to the extreme. Once we were all hurting enough, we started to rehearse small plays that we performed for each other in groups of four later in the afternoon in the drama class. The style of the plays was medieval liturgical verse drama. The evening we spent just goofing of together in the kitchen.

Näin me vietämme iltamme.
This is how we spend our evenings.

Torstaina oli totuttuun tapaan tanssipäivä ja pikkuhiljaa alkoi jo tuntua siltä, että saattaa tässä oppia tanssimaankin vuoden aikana. En edelleenkään rakasta tasapainoa vaativia baletti- ja jazz-liikkeitä, mutta nykytanssi alkaa tuntua keholähtöisemmältä. Torstai-iltana olikin erikoisohjelmaa kun opiskelijakunnan hallitus järjesti tutustumisiltamat, joissa pelailtiin pelejä ja tutustuttiin muiden linjojen opiskelijoihin. Kuitenkin äänekkäimmät ja näkyvimmät opiskelijat löytyivät ehkä arvatenkin Performing Arts ja English Drama -linjoilta.

Thursday was a dance day as usual and it slowly started to feel like I might even learn how to dance over the year. I'm still not in love with the highly balance-oriented ballet and jazz movements, but contemporary dance is starting to feel a bit more body-based. Thursday evening we had special program owing to the fact that the board of the student council organized a get together, in which we played games and got to know the students from the other groups. Still the most loudest and most visible students were found maybe, unsurprisingly, in the Performing Arts and the English Drama -groups.

Ahkeraa opiskelua. Melkein.
Diligent studying. Almost.

Tänään olikin sitten hieman käynnistymisongelmia, mutta musiikin teorian rauhallisuus ja aivotoiminnallisuus auttoivat heräämään. Iltapäivällä siirryimme taas pianojen ääreen ja lähdimme varioimaan säestyskuvioita. Viikonloppu on jälleen käsillä ja huomisen ohjelmassa on kotimatka ja passin voimassaoloajan tarkistus. Ensi viikkoa innolla odottaen...

Today I had slight starting problems, but the serenity and cerebral quality of the theory of music lessons helped me wake up. In the afternoon we moved over to the pianos and conjured up variations of accompaniment styles. The weekend is at hand and on tomorrows schedule there's a ride home and checking the expiration date of my passport. Eagerly waiting for next week...

Pitkän ajan kuulumiset. A recap of a long time.

On kulunut jo liian pitkä aika viime kirjoituksesta, joten tekstiä pitäisi riittää.

It's been far too long since my last post, so I should have a lot to say.


Musikaalimme oli menestys niin yleisön kuin kriitikoidenkin silmissä ja sitä seuranneet kemut oli mukavat, joskin loppuilta päättyi kyyneliin. Esitystä seuranneet päivät menivät sumussa ja kesti kauan päästä kiinni vuorokausirytmiin.

Our musical was a success in both the audience and critics opinion and the following party was nice even though the evening ended in tears. The following days were kind of hazy and it took me quite a while to get back into the normal rhythm.


Perjantaina 19.9. hyvästelimme neljä ihanaa italialaista ja lähdimme keräämään voimia uutta viikkoa varten. Omalla kohdallani viikonloppu toi myös muutoksen ulkonäköön, kun kävin lauantaina luottokampaajani hoivissa hakemassa räyhäkkäämmän hiustyylin.

Uusi tukka vasemmalta
New hair from the left

Uusi tukka oikealta
New hair from the right

On friday the 19th of september we said goodbye to four lovely italians and headed home to gather strength for the next week. For me the weekend also brought a change in appearance when I went to my hairdresser to get a new, edgier hairstyle on saturday.









Tämä viikko alkoi rauhallisesti kun opettajamme antoi meille ystävällisesti maanantaiaamun vapaata ja iltapäivälläkin oli vain kevyttä teoriaopiskelua. Tiistaina aloitettiin sitten työskentely toden teolla, kun aamupäivällä oli nykytanssitunti, jonka piti samana päivänä ryhmämme jättänyt italialaistanssija. Tunti meni muuten hyvin, mutta omalle kohdalleni osui valitettava työtapaturma ja putosin reilun metrin korkeudelta selälleni.

This week started slowly because our teacher was kind enough to give us monday morning off and the afternoon consisted of only leisurely theory classes. On tuesday we started working for real by having a contemporary dance class in the morning, held by an italian dancer who left us on the same day. The class was otherwise fine, but I suffered an unfortunate accident and fell a little over a meter onto my back.


Tiistai-iltapäivän laulutunti oli vielä ihan siedettävä, mutta keskiviikon akrobatiatunnilla selkä alkoi sattumaan melko paljon ja oli pakko jättää osa liikkeistä tekemättä. Keskiviikon ohjelman täydensi draaman historian tunnit, joilla kävimme läpi esitelmämme kreikkalaisesta teatterista. Torstaiaamu meni osaltani ohi, koska selkä oli niin kipeä että kesti seitsemän minuuttia päästä sängystä ylös. Päivän mittaan kipu kuitenkin helpotti ja iltapäivällä pystyin jo tanssimaan melko täysipainoisesti.

The singing class on tuesday afternoon was bearable, but in the acrobatics class on wednesday my back started to hurt quite a lot and I had to skip a few of the exercises. The rest of wednesday was spent in two history of drama classes wherein we went over our presentations on greek theater. Thursday morning was almost a total miss for me, because my bad hurt so much it took me seven minutes to get out of bed. As the day went on, the pain eased up and in the afternoon I could dance with almost no problems.


Torstai-iltana leivoimme(tai tytöt leipoivat) piirakkaa kiitokseksi musiikkituotannon opettajallemme joka oli nähnyt paljon vaivaa kootakseen meille opintomateriaalia. Perjantaina olikin sitten koko päivä musiikkituotantoa joka muuttui käytännössä musikaalipalaveriksi ja saimmekin melko paljon aikaiseksi ja musikaalin runko alkoi hahmottua hahmoineen ja musiikkityyleineen.

On thursday evening we baked(or the girls did) some pie to thank our music production teacher, who had gone through a lot of effort in order to gather us some study material. On friday the whole day was music production which rapidly turned into a meeting about our musical and we got a lot done and a frame for our musical began to emerge with it's characters and music styles.

Valmistuu valmistuu
A work in progress

Valmis omenapiirakka
A ready apple pie

Perjantai-iltana minä käänsin aivoni "siviili"asentoon ja kävin Forssassa joulukonserttiin liittyvässä palaverissa. Muutaman tunnin palaverissa pääsimme taas hieman eteenpäin konsertin biisilistan ja rakenteen kanssa. Palaveri katkaistiin lyhyeen, sillä pystytimme Vain Elämää -katsomon ja keskityimme kuuntelemaan ja katselemaan kyseisen ohjelman tarjontaa. Paluumatkalla opistolle mietin palaverin antia ja totesin että ei minunkaan päässäni ihan kaikki kohdallaan ole kun kaikkeen tulee lähdettyä mukaan.

On friday evening I turned my brain into "civilian" mode and went to Forssa for a meeting about a christmas concert. In a few hour meeting we got a bit ahead in regards of the song list and form of the concert. The meeting was cut short, because we started watching Vain Elämää and focused on listening and watching what that program had to offer. On the journey back to the college I thought about the things that had been said in the meeting and wondered I can't be all right in my head for saying yes to everything.


Lauantaina olikin seuraavan palaverin aika ja tällä kertaa aiheena oli Ypäjän Musiikkiteatterin ensi kesän teos Täällä Pohjantähden Alla. Oli todella mukavaa nähdä paljon uusia kasvoja ja tietenkin vanhoja rakkaita tuttuja ja kuunnella uuden ohjaajan ja musiikinjohtajan/säveltäjän ideoita ja mielipiteitä tulevasta harjoituskaudesta.

On saturday I had another meeting and this time it was about Ypäjän Musiikkiteatteri and the production of Täällä Pohjantähden Alla which will be performed next summer. It was really nice to see a lot of new faces and of course lots of old loved acquaintances and hear the ideas and opinions of our new director and our music director/composer concerning the upcoming training period.


Palaverin jälkeen kävin yhden hullun teatterilaisen kanssa heittämässä pitkästä aikaa frisbeegolfia ja tulokset lienee paras jättää mainitsematta mutta hauskaa oli ja sai samalla liikuntaa. Illalla lähdimmekin sitten parin opistolaisen kanssa keilaamaan ja käytiinpä yhdellä oluellakin, vaikka minä taisin olla ainoa porukassa joka joi olutta.

After the meeting I went DiscGolfin with one crazy theater enthusiast for the first time in a long time and I think it's better to not mention the scores but we had a great time and got some exercise. In the evening we went bowling with a couple of fellow students from the college and afterwards we went for a beer, although I think I was the only one actually drinking beer.


Sunnuntai onkin sitten kulunut lähinnä lepäillessä ja yhden biisin nuottien kääntämisessä erilaiseen softaan. Hetkittäin on ollut päänsärkykin lähellä kun nuotit ovat niin harmillisen pieniä. Mutta tässäpä tätä taas painavaa asiaa pitkäksi aikaa ja yritän saada kirjoitettua useammin, ettei tarvitsisi näin pitkiä tarinoita kirjoitella.

Sunday has been mostly filled with resting and trying to interpret the notes of a song into another software. I've been close to headaches at times, because notes are so annoyingly small. But I think this is enough of heavy reading for a good long while and I'll try to write more often so as to not have to wrote such long stories.

Enskaripäivä. Opening "night".

On taas kulunut melko kauan edellisestä postauksesta, mutta syy siihen on hyvin yksinkertainen: Ei oo ollu aikaa tai energiaa. Alkuviikko on menty melkosella vauhdilla kun on yritetty saada musikaalia valmiiks.

Once again it's been quite long since my last post, but there is a very simple reason for that: I haven't had the time or energy. The start of the week has been considerably hectic because we've tried to get our musical ready.


Tänään onkin sitten odotettu päivä kun esiinnymme ensimmäistä kertaa koko koululle vain omalla porukalla ja esitämme itse tekemämme musikaalin. Toki musiikkipuoli on jonkun muun kirjoittamaa, mutta muu on ryhmän kynistä.

Today is the day we've been waiting for, because today we're going to perform for the first time for the whole school and we're performing a musical we made ourselves. Although the composition of the music is done by professionals, everything else is our own doing.


Nyt kun esitykseen on kaksi tuntia aikaa, alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä että tää oikeesti tapahtuu ja että tästä voi tulla ihan nastaa vaikka ihan kaikki ei olekaan vielä valmista. Mutta sepä tästä aiheesta tällä kertaa ja yritän palata blogin pariin illalla. Saattaa toki olla, etten ehdi/jaksa koska illalla pidämme juhlat enskarin ja lähtevien italialaisten kunniaksi... ;)

Now that we only have two hours until the show, it's starting to feel like it's actually happening and that it might be fun even though everything isn't quite ready. But that's enough of that for the moment and I'll try to get back to the blog in the evening. Although it might be that I won't have time/energy to do so, because in the evening we're having a little party in honor of our show and the italians who are leaving... ;)

Vähän hyvää ja paljon pahaa. A little good and a lot of bad.

Perjantainen koulupäivä koostui musiikin teoriasta ja vapaan säestyksen opettelusta. Aiheen kiinnostavuus piti otteessaan koko päivän ja mä jopa hymyilin hetkittäin. Iltapäivän soitto-osio oli mukava vaikka oli hetkittäin vaikea keskittyä omaan tekemiseen, kun kaikki teki eri juttuja samaan aikaan.

The schoolday on friday consisted of theory of music and learning free accompaniment. The attraction of the subject kept me interested the whole day and I even smiled occasionally. The playing part of the afternoon was pleasant although it was hard to concentrate on what you were doing at times 'cause everyone was doing different stuff at the same time.


Illalla pidimme pienet kemut ja lähdimme Brewersiin laulamaan karaokea(ja juomaan). Ilta alkoi mukavasti ja meillä kaikilla oli hauskaa, kunnes maailmani romahti täysin. Eräs ammattilaulajana itseään pitävä herrasmies sanoi ettei minusta ikinä voi tulla blues-laulajaa ja fiilis oli pilalla. En halunnut enää laulaa mitään ja rintaan nousi puristava tunne riittämättömyydestä. Pidin kuitenkin pokerini melko hyvin kunnes pääsimme takaisin opistolle ja tulin huoneeseeni ja annoin tunteelle vallan. Ensimmäistä kertaa koulun aikana tuntui siltä, että olen täysin väärässä paikassa ja että minun olisi vain parempi lopettaa ja lähteä kotiin nuolemaan haavojani.

In the evening we had a small party and we went to Brewers to sing karaoke(and drink). The night began very nicely and we all had a good time, until my world collapsed completely. A gentleman, who thought of himself as a professional singer, told me I'd never become a blues-singer and my feeling was ruined. I didn't want to sing anything anymore and a squeezing feeling of inadequacy welled in my chest. I managed to keep my poker-face up quite well until we came back to the college and I came to my room and let the emotion take over me. For the first time during studying here I felt like I'm in a completely wrong place and I should just quit and go home to lick my wounds.


Onneksi olen kuitenkin saanut opistolta jo pari läheiseksi muodostunutta ystävää, jotka tukivat minua ja saivat minut rauhoittumaan sen verran että pystyin nukkumaan. Tämä aamu palautti kuitenkin tuon riittämättömyyden tunteen ja halusin vain käpertyä palloksi ja unohtaa. Toivottavasti saan mahdollisuuden keskustella oman opettajani kanssa asiasta tänään tai ainakin rohkaistun kertomaan linjalaisilleni, miltä minusta tuntuu ja saan sitä kautta vertaistukea.

Luckily I've gained a few close friends at the college, who supported me and helped me calm down enough, so that I managed to get some sleep. Sadly this morning brought that feeling of inadequacy back and I just wanted to curl up in a ball and forget. Hopefully I'll get a chance to discuss the situation with my own teacher today or at least gain enough courage to tell my classmates how I feel and get some peer support that way.


Mutta avautuminen saa nyt riittää ja palaan unimaailmaan jossa minua ei satuta mikään. Joten hyvää "yötä" maailma. Palataan asiaan paremmissa merkeissä.

But that's enough venting for now and I'll return to a dream world where nothing can harm me. So good "night" world. I'll get back to you under better circumstances.

Kaksi päivää, jotka tuntuivat viikolta. Two days that felt like a week.

Pari päivää on ollut blogissa hiljaista, koska on kerrankin ollut elämää. Ihania ihmisiä, mahtavia hetkiä, öisiä keskusteluja ja vähän opiskeluakin.

It's been quiet in the blog for a few days, because I've been living for once. Marvelous people, fantastic moments, nighttime conversations and a bit of studying.


Keskiviikko alkoi akrobatialla, jonka pääasiallinen tavoite oli käsilläseisonta. Olihan se tosi nastaa, mutta myös hemmetin rankkaa koko kropalle kun ei ole kyseistä taitoa käytännössä ikinä tarvinut. Iltapäivä oli omistettu itseopiskelulle ja draaman historialle. Itseopiskeluaika kului musikaalin suunnitteluun ilman mainittavia tuloksia ja draaman historia oli ihmeen eläväistä ja kiinnostavaa(luultavasti siksi ettei puhuttu ihan pelkistä kreikkalaisista).

Wednesday began with acrobatics, the main goal of which was to be able to do a hand-stand. It was in fact really neat, but also extremely hard for the whole body because I've practically never needed that skill. The afternoon was dedicated to self study and history of drama. The self study time was used to planning the musical, without any mentionable results and the history of drama was surprisingly vivid and interesting(probably because we didn't only discus the greeks).


Keskiviikkoiltana lähdettiinkin sitten tarkastamaan Huittisten "yöelämä" isolla jengillä ja lyhyesti ilmaistuna ilta päättyi puoli kuusi aamulla pitkän henkevän keskustelun jälkeen. Illan aikana ehti tapahtua kaikenlaista hauskaa ja saattoipa siinä yksi tai kaksi tuoppostakin tyhjentyä. "Aikainen" nukkumaanmeno kuitenkin teki tehtävänsä ja torstaiaamun oppitunti jäi väliin, hävittyäni taistelun tyynyä vastaan.

On wednesday evening we decided to go inspect the "night life" of Huittinen with a big group of people and long story short the night ended at five thirty in the morning after a lengthy intelligent conversation. Over the course of the evening a lot of fun stuff happened and I may have emptied a pint or two. Going to bed "early" did it's job and I skipped the first lesson of thursday having lost the battle against my pillow.


Torstain ohjelma koostui erilaisten tanssityylien opettelusta ja venyttelystä. Onneksi tällaisia intensiivisiä tanssipäiviä ei ole kuin yksi tai kaksi viikossa, koska tällä hetkellä koko kroppa huutaa armoa ja suurinta ääntä pitävät syvät vatsalihakset ja selkä. Torstai-iltana vietimme jälleen aikaa jo melko selkeäksi muodostuneella vakioporukalla(muutamalla vahvistuksella).

Thursday's schedule consisted of different styles of dancing and some stretching. Luckily we only have like one or two of these intensive dancing days a week, because at the moment my whole body is shouting for mercy and the loudest cries are coming from my deep abs and my back. On thursday evening we hung out with the usual crowd(with a few extras).


Vaikka näitä tekstejä yrittäisi pitää lyhyenä ja kirjoittaa hyvissä ajoin, huomaan aina kirjoittavani pitkiä tarinoita myöhään yöllä. Nyt on siis taas aika aloittaa rauhanneuvottelut tyynyn kanssa ja sulkea silmät tältä päivältä.

Even though I try to keep these posts short and write them at decent hours, I find myself writing long stories late at night. So now it is again time to start peace negotiations with my pillow and close my eyes for the day.

Poikkitaiteellinen tiistai. A cross-artistic tuesday.

Lienee ihan paikallaan kertailla päivän ohjelmaa, jotta saa myös omat ajatuksensa kasaan. Aamupäivä kului musiikkituotannon teoriatunnilla jonka antina oli lähinnä tutustuminen kurssin sisältöön ja opettajaan. Käytimme ison osan ajasta ensi viikon esitystä suunnitellen ja saimmekin ihan kohtalaisesti ideoita kasaan, josta kiitos kuuluu suurelta osin opettajallemme.

I think it's prudent to recap the days program, if only to get my own thoughts organized.
The morning was spent in a theoretical lesson on musical production from which we mainly got a general idea what to expect from the course and also got to know the teacher a bit better. A large portion of the lesson focused on the show next week and we actually came up with some good ideas for it. For that we have our teacher to thank.


Iltapäivällä pari linjalaista pääsi ensimmäisille yksityisille laulutunneille linjan pääopettajan Evanin kanssa ja me muut käytimme tuon ajan esityksen käsikirjoittamiseen. Päivälliseen mennessä meillä olikin jo valmis runko ja muutamia ajatuksia kohtauksista ja tanssinumeroista.

In the afternoon two of the students in our group got their first private singing lessons with Evan, who's the head teacher of our study line and the rest of us used that time for scripting the show. By dinner time we had a basic frame and a few ideas for dance numbers.


Illalla käytiin muutaman nuoren neitokaisen kanssa opiston rannassa tekemässä hieman tulitaidetta. Tai lähinnä minä tein ja tytöt katto. Samalla tuli juteltua taas muutaman uuden tuttavuuden kanssa niitä näitä ja yhden kanssa jopa pidempään ja moninaisemmista asioista. Uudet ihmiset tuovat todella paljon kaivattua lämpöä ja sisältöä elämään. :) Vaan kylläpä olikin kulunut liian pitkä aika tulen kanssa tekemisestä. Oli unohtunut välineen lämpö, pyörityksestä kuuluva ääni ja ennenkaikkea sytytysnesteen maku ja jälkimaku. Päällä olleet vaatteet lähtivät odottamaan pesua ja mies suihkuun, ettei ala koko asuntola haisemaan. Huomisen päivän ohjelmassa on akrobatiaa, laulua ja draaman historiaa. Saattaa illalla hieman olla sekä kroppa että pää jumissa joten tuskin tulee mitään kovin järkevää tehtyä. Mutta nyt on kuitenkin aika alkaa nukkumaan että jaksaa aamulla olla iloinen ja innokas akrobatian tunnilla.

In the evening, me and some young damsels went down to the beach and did some fire-arts. Or mainly I did and the girls watched. At the same time I got to talk to yet another pair of new acquaintances and even had a longer and more versatile conversation with one of them. New people bring much needed warmth and meaning to life. :) But oh how it had been too long since I last did anything with fire. I had forgotten the heat of the staff, the sound that comes from spinning it and above all I had forgotten the taste and aftertaste of the fluid. The clothes I was wearing went on to wait to be washed and the man went into the shower so that the whole dorm won't start stinking. Tomorrows agenda includes acrobatics, singing and drama history. My body and mind may feel a bit strained in the evening so it's doubtful I'll do anything very sensible. But now is regardless the time to go to sleep so that I'll be happy and eager in the acrobatics class in the morning.

Seuraava tapahtumarikas päivä Huittisissa. Another eventful day in Huittinen.

Tänään tapahtui taas melkoisesti. Aamulla oli breakdancea joka oli mukavaa vaihtelua viime viikon charlestonin ja stepin jälkeen, mutta vaikeaa ja rankkaa siitä huolimatta. Loppu aamupäivä kului englannin kielen kuullunymmärtämiskokeella, josta tuloksesti napsahti vaivaiset 86/100. Osasyylliseksi heikkoon tulokseen nimeän ehdottomasti kuuntelunauhalla käytetyn brittiläisen lausumistavan joka on lähes puuroa jenkkienglantia kuuntelevalle.

There was a lot of stuff again today. In the morning we had a breakdance lesson, which was a nice change of pace after last week's charleston and tap-dance but hard and tough nevertheless. The rest of the morning was spent doing a english listening-comprehention test, from which I only got 86/100 correct. I partly hold the british accent used on the listening tape partly responsible for my score, because it was almost mush to someone who's used to the american way of pronouncing words.


Iltapäivän aluksi kävin toimistossa kysymässä liikuntasalin varaamisesta, jotta voisin järjestää linjalaisilleni itsepuolustuskoulutusta. Toimistossa pääsin puhumaan neljättä kieltä tälle päivälle, koska salin varaamisesta vastaava nainen on syntyjään ranskalainen. Iltapäivän muu ohjelma koostui laulutunnista ja teatterihistorian luennosta jotka olivat molemmat mielenkiintoisia vaikkakaan laulutunnilla ei juuri uutta informaatiota tullut. Ennen päivällistä kävimme vielä kaupassa Stefanon ja Laurenin kanssa ja tuli kyllä naurettua melko rempseästi, kun suomessa asuva Floridalaislähtöinen Lauren unohti jonkin sanan englanniksi ja pyysi minua tulkkaamaan sen Stefanolle joko englanniksi tai italiaksi. Illan käytimmekin sitten pienimuotoisen musikaalin suunnitteluun. Ei mitään paineita. Ensi-iltaan on yhdeksän yötä. :p

At the beginning of the afternoon I went to the office to ask about the reservation of the sport hall, so that I could arrange to teach some self-defense for the guys in my study group. In the office I got to speak the fourth language of the day because the woman in charge of the reservation situation of the sport hall is originally from France. The rest of the schedule for the afternoon consisted of a singing lesson and a lecture on the history of theatre. I enjoyed both of them, even though there wasn't very much new information to me in the singing lesson. Before dinner I went to the supermarket with Stefano and Lauren and I have to admit I laughed pretty heartily when Lauren, who's from Florida but lives in Finland, forgot some word in English and asked me to translate it to Stefano either in English or in Italian. We spent the evening constructing a small musical. No pressure. Opening night is nine nights away. :p


Tänään olen puhunut suomea, ruotsia, englantia, saksaa ranskaa ja italiaa joten liekkö ihmekään että alkaa hiukan särkeä päätä ja olen melko varma että ellen kohta ala nukkumaan niin aivothan tässä nyrjähtää. Ja kuitenkin pitäisi vielä jaksaa kuunnella muutama biisi läpi huomiseksi... Taidan kuitenkin jättää suosiolla väliin, kun ei ole pakko...

Today I've spoken Finnish, Swedish, English, German, French and Italian so small wonder I'm starting to get a bit of a headache and I'm pretty sure that if I don't go to sleep soon, my brain is going to get unhinged. And I still should listen to some songs for tomorrow... I think I'll just skip them because it's not compulsory...

Sunnuntain lepoilu ja uuden viikon odotus. Resting on sunday and looking forward to the new week.

Sunnuntain ohjelma oli mukavan leppoisa ja kiireetön. Aamun aikaisuudesta huolimatta ei aikataulussa ollut juurikaan merkintöjä. Ainoat "pakolliset" ohjelmat olivat fribailu veljen kanssa ja paluu opistolle.

Sundays schedule was pleasantly leisured and slow. Even though the day started relatively early, I didn't have many things planned for the day. The only compulsory things on my agenda were playing a bit of Disc Golf with my brother and returning to the college.

Fribailu oli tosi nastaa, vaikka kumpikaan ei ollut heittänyt pitkään aikaan ja sen todella huomasi heitoissa. Kummallakin loppui innostus kesken ja heitettiin vaan vajaa puoltoista kierrosta Viisarilla ja lähdettiin syömään. Ruokapaikaksi valikoitui veljen toivomuksesta Sawaddee ja ruokahan oli hyvää ja oli mukava syödä thaikkuruokaa vaihteluksi suomalaisen ja italialaisen safkan väliin.

Playing Disc Golf was really neat even though neither of us had played for a long time and it was clearly noticeable by our throwing. We both ran out of inspiration and we only played one and a half rounds at Viisari court and headed off to have some lunch. Sawaddee was chosen to be the place we would eat at because my brother missed the food. The food was good and it was nice to have thai-food just to have something different from Finnish and italian food.

Sitten olikin aika palata opistolle ja orientoitua viikon aloittamiseen. Paluumatka Huittisiin tuntui rasittavan pitkältä ja oli vaikea keskittyä ajamiseen. Kuitenkin ajellessani huomasin hymyileväni sitä leveämmin mitä lähemmäs koulua pääsin ja perille päästyäni olinkin jo todella iloinen siitä että olen täällä. Ilta kului rauhallisesti televisiota katsellen ja edellisen viikon ja viikonlopun tapahtumia kertaillen. Hetkittäin myös mietimme mitä alkava viikko toisikaan tullessaan(opettaja kun unohti kiireensä vuoksi antaa meille ensi viikon lukujärjestyksen perjantaina). 

And then it was time to return to the college and my mind focused on starting the next week. The drive back to Huittinen felt strenuously long and it was hard to keep focused on driving. Regardless I found myself smiling wider and wider the closer I got to the school and when I got here I was really happy to be here. The rest of the evening was spent relaxedly watching TV and recapping the stuff that went on during last week and this weekend. There were also times when we wondered what the week that's starting would bring(because the teacher so busy on friday he forgot to give us the schedule for next week).

Nyt kun vuorokausi on jo kääntynyt maanantain puolelle lienee parasta oikaista ruotonsa sänkyyn ja antaa väsymyksen viedä mennessään, että jaksaa sitten heti aamusta olla iloinen ja innoissaan kaikesta uudesta ja upeasta mitä tulemme oppimaan.

Now that the day has already turned into monday I think it's best just to straighten my spine on the bed and let the exhaustion take me with it, so that I'll wake up being happy and exited about all the new and wondrous things we are going to learn.

Kieltenopiskelua ja äänentoistohommia. Languagelessons and working as a sound engineer.

Alkaa nykyinen kaveripiiri oleen senverran kansainvälistä, että lienee parempi kirjoittaa blogikin useammalla kielellä ettei kenenkään tarvi kattoo kaikkee sanakirjasta tai tulkkausohjelmalla.

My current circle of friends is getting so international, I think it's better to write my blog in more languages from here on so that no-one has to look everything up from a dictionary or with a translation software. (And most of my finnish is written in slang so it's very difficult, if not impossible, to translate it using the aforementioned tools.)


Parin päivän hiljaiselo blogin puolella johtuu pääosin tutustumisestani meidän linjan parhaiten englantia puhuvaan italialaismimmiin. Toki osansa kiireestä on myös aiheuttanut huonosti valittu ajankohta kertoa linjan vastuuopettajalle osaavani tehdä äänentoistohommia unohtamatta niitä tunteja jotka olen kuluttanut opettelemalla italiaa edellämainitun mimmin kanssa.

The few days of silence there have been in my blog is mainly due to my getting acquainted with the best english speaker of the italian girls of our class. Of course some of my having  been busy can be blamed on the poorly chosen time at which I told the head teacher of our study line that I know how to do sound engineering. And some of the blame also falls on the hours I've spent studying italian with the aforementioned girl.


Torstai oli jo melko erikoinen päivä kun ensin meillä oli aamusta tanssitaitotesti, jolla lähinnä selvitettiin miten me liikutaan ja aamupäivän täydensi laulutunti. Iltapäivällä olikin sitten totuttuun tapaan pelkkää tanssia ja jotenkin se ei tuntunut enää yhtä murhaavalta. Illaksi olikin sitten ohjelmaa koko koululle(johon toki vain osa osallistui): Ensin englantilaisen draaman opiskelijat esittivät vuorokaudessa kirjoittamansa ja harjoittelemansa vajaan vartin mittaisen näytelmän ja loppuilta kului naamiaiskaraoken merkeissä.

Thursday was already quite a special day because the first thing on our schedule was a dance level test mainly to see how we move our bodies and the rest of the morning was spent in a singing lesson. The afternoon consisted of nothing but dancing and somehow it didn't feel like murder anymore. In the evening there were activities organized for the whole school(naturally in which only some of us took part): The english drama class performed a show, they had had only 24 hours to write and rehearse, which lasted fifteen minutes and the rest of the night was dedicated to masked karaoke.


Karaokehan on meikäläiselle sinänsä tuttua puuhaa, että oon tehny sitä työkseni kolme ja puoli vuotta ja laulanu huvikseni pitkälle toistakymmentä vuotta, mutta yllätysmomentin aiheutti se kun kerroin linjan vastuuopettajalle aiemmin päivällä vetäväni karaokea työkseni ja hän pyysi minua "yllättäen" auttamaan kyseisen ohjelman valmistelussa vaikka hänellä olikin jo yksi opiskelija "palkattuna" hommaan.

Karaoke is a very familiar thing to me for the simple reason that I've hosted karaoke for a living for three and a half years and sung it just for fun for well over ten years, but the surprising thing was that when I'd told the head teacher of our study line that I host karaoke for a living earlier that day he surprisingly asked me to help with the preparations for the party even though he had already "hired" a  guy to do it.


Jostain syystä en osannut yllättyä siitä, että suurin osa karaokea laulaneista oli joko "meikäläisiä" tai italialaisia mutta siitä kyllä yllätyin kun meidän vastuuopettaja halus laulaa duettona mun kanssa. MUN KANSSA?! Toki siinä duetossa pääpaino oli kieltenopettamisessa koska lauloimme kappaleen Kuin Taivaisiin siten, että minä lauloin suomeksi ja hän lauloi englanniksi.

For some reason I wasn't at all surprised by the fact that most of the people who sang karaoke were either "our guys" or italians, but I was surprised when the head teacher of our study line wanted to do a duet with me. WITH ME?! Sure the main emphasis of the duet was teaching people foreign languages, because we sang the song You raise me up in the following way: I sang in finnish and he sang in english.


Perjantaina iskikin sitten oikein kunnon paskanakki: Rakenna äänentoisto ja hoida ääniajo tämänpäiväistä esitystä varten yhteistyössä noiden italialaismaikkojen kanssa. No hittooks siinä, paitsi että italialaisten kielitaito on huomattavasti alhaisempi kuin suomalaisten. Vaan pieni osa suostuu puhumaan yhtään eikä juuri kukaan puhu sujuvaa englantia. No tilanne otettiin kuitenkin hanskaan ja kaikki on edelleen hengissä. Kiitos siitä kuuluu isoilta osin Laurenille, joka rauhoitteli meikäläistä pahimpina hetkinä.

On friday the s**t really hit the fan: Build a sound system and take care of the sound engineering of todays show in co-operation with the italian teachers. Well why the heck not, except that the language skill level of the italians is considerably lower than it's finnish equivalent. Only a small part of them are willing to speak english and almost none of them are fluent english speakers. In any case I took control of the situation and everyones still alive. The biggest reason for no-one dying is Lauren, who calmed me down during the worst moments. So thanks!


Nyt on sitten sekin show ohi ja kaikki on edelleen hengissä. Ja mikä parasta: Suurin osa italialaisista lähtee huomena, joten enää ei tarvi työskennellä ilman yhteistä kieltä. Ainakaan niin suurta osaa ajasta. Hiukan on kyllä veto pois, mutta onneks huomena on iisi päivä ilman kiireistä aikataulua ja ens viikosta tulee kuulemma paljon lepposampi kun mitä tää viikko oli. Sitä odotellessa siis vois pakata vähän kamoja messiin ja lähtee himaan kattoon onko kämppä paikallaan.

And now the show is over and everyone is still alive. And the best thing is most of the italians are leaving tomorrow, so I won't have to work without a common language anymore. Not at least for such a big part of the time. I have to say I'm feeling a bit like a toy with low batteries, but luckily tomorrow will be an easy day without a hectic schedule and next week is going to be much more relaxed than this week was. Until next week starts I think I'll pack some stuff with me and go see if my apartment is still standing.


Ja jos luulin aiempien blogitekstieni olleen pitkiä, niin tämä ainakin on sitä johtuen käännöksestä ja seuraavat tulevat olemaan samanlaisia.

And if I thought my previous blog entries were long, this one certainly is due to the translation and the following entries will be similar.

Charlestonia steppiä ja kuorolaulua...

Tämä päivä alkoi aivan liian aikaisin. Ehkä siksi että tuli nukutuksi vain neljä ja puoli tuntia. Mutta ei onneksi väsyttänyt kauaa, kun aloitimme aamun äänialatestillä numero kaksi ja pienellä laulutekniikka treenillä. Sitten oli jälleen vuorossa kuorosessio, jossa laulettiin tällaisia biisejä(urpo opetteli käyttämään tietokonetta ja lisäsi toimivat linkit. Videot aukee uuteen ikkunaan YouTubeen):
Let's misbehave(Elvis Costello)
Anything goes(Patti LuPone)

Laulutunnin jälkeen oli maittava lounas ja sitten siirryttiin charleston-tanssitunnille joka oli ainakin meikäläiselle täyttä tuskaa alusta lähes loppuun asti. No siitä kun oltiin selvitty hengissä ja melkein ehjin nahoin, niin oli vuorossa steppitunti. Olen kyllä äärettömän yllättynyt siitä, kuinka mukavalta steppi tuntuu. Ehkä siksi, että steppiä opettaa raudanluja ammattimies suoraan italiasta ja herran opetusmetodit ovat ehdottoman kannustavia ja nopeasti kehittäviä. Mähän suorastaan tykkään stepistä. (Mitähän tossa opiston ruuassa on? :p )

Illan ohjelmassa on enää päivällinen, pienet oman porukan treenit(Koska let's face it. Eihän me tanssijoita olla.) ja sauna. Huomiselle onkin sitten merkattu melko paljon tanssia. Quelle surprise.
Huomena illalla on naamiokaraoke ja opiskelijoiden "tutustumisilta". Mutta niistä lisää tuonnempana...

Pikkuhiljaa alkaa päästä jo porukasta jyvälle ja eri luonteet alkavat tulla esiin. Vielä kun saadaan tämä intensiivitanssiviikko pakettiin ja päästään isosta osasta italialaisia eroon, niin voidaan alkaa todenteolla tutustumaan toisiimme.

Ehkä tätä tässä taas oli hetkeksi aikaa tarinaa taiteilijaelämästä. Joten Ciao a tutti!

ps. Saa tänne jättää kommenttejakin, jos on jotain sydämellä... ;)

Loppupäivän/yön epistola...

No joo läskeilyhän oli kivaa ja tanssisalin ollessa kohtalaisen tiiviillä käytöllä tällä viikolla lauantain esityksen vuoksi, turvauduin varasuunnitelmaan ja treenasin tulikepeillä vajaan tunnin verran opiston pihalla. Siitä syntyikin sitten mielenkiintoinen keskustelu kun yritin selittää heikosti englantia tajuaville, mutta asiasta kiinnostuneille italialaisille mitä olen tekemässä ja mitä ne kepit on. :)

Hetkeä myöhemmin yksi paremmin englantia puhuvista italialaisista kysyi voisinko auttaa häntä ja hänen ystäviään joilla ei ollut varaa taksiin mutta hirveä nälkä ja tarve päästä ABC:lle. No minähän hövelinä sällinä lupasin heidät sinne ja takaisin kuljettaa nimellistä korvausta vastaan. Italialaisnuoret olivat kovin kiitollisia ystävällisyydestäni ja samalla sain seuraavan mahtavan mahdollisuuden kuulla italian kieltä. Eihän siitä perkele edelleenkään tajua kuin murto-osan, mutta yritys on tärkeintä. ;)

ABC:n reissun jälkeen ajattelin katsoa hetken telkkaria ja tulla huoneeseen venyttelemään reisiä auki, mutta taukohuoneeseen muodostui yllättävällä nopeudella melko kiinteä nelikko johon itseni lisäksi kuului meidän linjalaisista yksi suomalainen ja yksi italialainen sekä englantilaista draamaa opiskeleva britti/intialaissälli. No siitähän se juttu sitten lähti rönsyilemään ja puhuttiin kyllä ihan kaikesta maailmanpolitiikasta musiikin kautta pankkiryöstöön. Samalla tuli opetettua italialaismimmille hänen ensimmäiset suomenkieliset sanansa. Draamalinjan suomessa asuva sälli ehti ensimmäisenä ehdottamaan ja niinpä neiti oppi lausahdukset perkele ja mitä vittua. Niitä sitten hiottiin porukalla jonkin aikaa. Ja hups vaan... Kello oli puoli kolme ja päätimme kukin poistua nukkumaan...

No minä pelkäsin huonetoverini olevan täydessä unessa ja heräävän kun avaan oven, mutta eikö mitä. Janppahan loikoilee sängyssä läppäri sylissä mitä ilmeisimmin jotakin nettipeliä pelaten. Nyt kuitenkin tiuku repii sellaisia lukemia, että jos en kohta ala nukkumaan, aamulla tarvitaan melko järeä vekkari että silmät aukeaa...

Englantia, laulua ja tanssia. Ja LIIKAA ITALIAA!

Niinhän se vierähti toinenkin päivä opiston uumenissa. Aamupäivän ohjelma oli rennon letkeää alkaen englannin kielen tasokokeella, josta luulin linjan Floridalaissyntyisen mimmin lähtevän ensimmäisenä, mutta se mimmihän lähti vasta toisena. Mun jälkeen. Ja opettaja sano kattoneensa mun koetta alustavasti ja kertoi sen menneen loistavasti.

Kielikokeen jälkeen oli vuorossa laulutunti, joka ei ollut rankka tai vaikea parkkiintuneelle kuorolaulajalle vaikka siellä opettajan lähes yksinomaan italian kielellä antamat ohjeet jo hieman hidastivat kärryille pääsemistä.

Iltapäivä olikin sitten lähes pelkkää tuskaa. Ensimmäisenä ohjelmassa oli teatteritanssitunti ja sen tunnin jälkeen olen vakuuttunut, ettei Ypäjän Musiikkiteatterissa ole kukaan ikinä tanssinut teatteritanssia. Sen verran rankkaa ja nopeatempoista touhu oli. Ja opettajan ohjeistuksesta suuri osa jälleen italiaksi. Mentiin myös senverran vauhdilla eteenpäin, että meidän linjan "vakioporukan" suomalaisosasto löysi konsensuksen siitä, ettei tunnista jäänyt meistä kenellekään mitään muuta käteen kuin lisää lihaskipua alavartaloon.

Liian lyhyeltä tuntuneen tauon jälkeen laitettiin kovapohjaiset kengät jalkaan ja aloitettiin steppitunti. Ja sehän oli yllättävän mukavaa! Enkä edes kuollu! Ja sain jopa askeleet osuun iskuille! Toki askeleet oli senverran helppoja, etten olisi ikinä kehdannut sanoa koko tunnilla käyneenikään, jos en olisi oppinut niitä. Ainoa ISO miinus steppitunnissa oli ohjeistus, joka oli: KOKONAAN ITALIAKSI!

Toki liiallisella italian kielen kuulemisella on myös hyvätkin puolensa. Sitä alkaa jo melkein ymmärtämään. Saatanpa siis oppia jopa puhumaan kyseistä kieltä ennekuin tämä vuosi loppuu...

Loppupäivän ajattelin viettää kahtiajakoisesti: Ensin käydä kylillä vetämässä jotain läskimättöä kupuni turvoksiin, koska vaikka opiston ruoka onkin suht hyvää kouluruuaksi, ei siitä ihmisten ravinnoksi ole. Ainakaan tarvittavissa määrin. Läskeilyn jälkeen ajattelin mennä liikuntasaliin repimään jumiutuneita reisilihaksiani auki ja treenaamaan ehkä vähän potkuja. Tai jos siellä on porukkaa, niin ei muuta kuin tulikepit auton takakontista ja pihalle treenaamaan(ilman tulta, ettei tule tappioita).

Mutta eihän se läskeily tässä sängyllä loikoillen onnistu. Eli lähtö kylille on N-Y-T-HETI! :)

Matkan ensiaskeleet...

Miten se onkin niin, että vasta matkan aloitettuaan todella tajuaa matkan kokonaispituuden? Siltä ainakin itsestäni tuntui tänään, kun aloitimme "kevyesti" ensin kolmen vartin balettitunnilla sitten kolmen vartin breakdancetunnilla ja lounaan jälkeen vielä puolentoistatunnin jazztanssitunnilla. Vanha ukko koki olevansa jokseenkin jäykkä muihin opiskelijoihin verrattuna. Onneksi iltapäivän lopussa ollut laulutunti, eli äänialojen kuuntelu, toi hieman aurinkoa päivään opettajan kehoitettua minua pysymään baritonina ja muiden linjalaisten ihmetellessä miten voin laulaa niin matalalta.

Ja kyllähän siinä niin kävi, että linjan kaikki muut opiskelijat ovat todellakin tyttöjä. Nuoria tyttöjä. Keski-ikä linjalla on noin 20 vuotta, joka lisää vielä entisestään tunnetta vanhan ukon jäykkyydestä. Vaan sehän on ainoastaan plussaa, jos selviän noiden tyttöjen kanssa kevääseen asti hengissä. ;)

Huomisen päivän ohjelma onkin sitten hieman kevyempi, kun aamupäivä kuluu englannin kielen lähtötasotestissä ja laulutunnilla. Iltapäivä toki on taas täynnä tanssia, mutta sitä murehditaan vasta sitten...

Ryhmä tuntuu kaikenkaikkiaan mukavalta porukalta ja opettajien kanssa tulee helposti toimeen, eikä ainakaan tänään kukaan ollut otsa kurtussa. Kansainvälisyys näkyy ja kuuluu koko opiston alueella ja ikinä ei tiedä mitä kieltä vastaantulija puhuu äidinkielenään.

Niin joo ja se huonetoveri. Tuli tänään. On nuori suomalainen(LUOJAN KIITOS!) sälli, joka on opistolla opiskelemassa englantia päästäkseen yliopistoon lukemaan samaista kieltä.

Yksi mainitsemisen arvoinen asia lienee se, että kun pääsin tänään käymään vaa-alla, niin se näytti kahdeksan vuoden takaisia lukemia ja mies on siis päässyt takaisin ottelupainoonsa 52,5kg. Saas nähdä mitä se samainen vaaka näyttää toukokuussa...

Alkaa ajatukset olemaan yhtä lukossa kuin lihaksetkin, joten lienee parempi irroittaa näppäimistöstä ja jatkaa huomena jos sattuisi vaikka olemaan jotain järkevää kirjoitettavaa...

Ja niin se matka alkaa...

Täällä ollaan ja nyt jo melkein jännittää. Löysin huoneeni ja kas. Kahden hengen huone joka vastaa kooltaan lähinnä pientä yksiötä. Huonetoveria ei ainakaan vielä ole näkynyt, joten on olemassa mahdollisuus että saan koko tämän valtavan salin itselleni(highly doubtful, but fingers crossed).

Linjalaisten nimilistaa silmäillessäni huomasin että saatan olla linjani ainoa mies. Mikäs sen mukavampaa, vaikka olisi toki ollut hienoa saada kasaan vaikka lauluyhtye tai kvartetti. Toinen asia, joka nimilistasta käy ilmi, on se että meitä on melko laajalta alueelta. Muutama suomalainen, yksi islantilainen, yksi venäläinen, yksi jenkki, ja liuta italialaisia. Italia on muutenkin vahvasti edustettuna Opistolla ja vaikka se kaunis kieli onkin, niin olisi kiva kuulla jotain muutakin. Onneksi naapurissa asuu pari suomalaismimmiä, niin kuulee edes vähän myös äidinkieltään.

Huomisesta päivästä on tulossa pitkä, mutta onneksi ei vielä kovin rankka. Alkavan viikon ohjelmassa on käytännössä kahta asiaa: Laulamista ja tanssimista. Voi siis olla ettei enää viikonloppuna kotona hirveästi tanssijalka vipata tai lauluhommat kiinnosta.

Opiston miinuspuolena on ehdottomasti mainittava pihan pienuus ja suuren kentän puuttuminen. Missä ihmeessä mä nyt treenaan frisbeegolffia? Lähimmälle radallekin on matkaa yli 20km. Saattaa heitot harventua, vaan onneksi talvikin on tulossa niin ei harmita niin paljoa.

Kello alkaa näyttämään sellaisia lukuja, että on syytä suunnitella nukkumista koska aamulla vekkari pärähtää epäinhimillisen aikaisin. Jos huominen koulupäivä ei vie kaikkia mehuja miehestä, niin saatanpa päivitellä ekan päivän tuntoja tänne blogiinkin. Stay tuned...

Blogin taustat

Koska olen aina pitänyt bloggaajia jotenkin narsistisina, ajattelin että ehkä tuohon joukkoon liittymällä pääsen lähemmäksi laulajan mielentilaa ja samalla saan oivan päiväkirjan opiskeluvuodelleni. Olen siis lähdössä kansanopistoon opiskelemaan esittäviä taiteita pääaineenani laulu.

Mutta eipä mennä asioiden edelle. Jotta voi mennä eteenpäin, on katsottava taaksepäin. Tähänastinen elämäni on potkinut minua milloin mihinkin suuntaan ja toisinaan kantanut hartioillaan, mutta aina matkassa on kulkenut musiikki ja laulu. Viimeisen viidentoista vuoden aikana laulun määrä ja merkitys elämässäni on kasvanut ja johtanut jopa työpaikkaan. Kuitenkin on tuntunut siltä, että minä ja musiikki voisimme antaa toisillemme enemmänkin. Harrastajateatterin musikaalituotannon ja karaokevetäjän tehtävien haasteet eivät enää tunnu tarpeeksi suurilta, eikä musikaali/pop-laulujen harjoittelu kehitä laulutaitoani riittävästi eteenpäin.
Niinpä oli aika tehdä asialle jotain. Haku kouluun ja välitön hyväksyminen opiskelijaksi.

Pääsin siis koulutukseen, joka sisältää lauluopintojen lisäksi: tanssia, perinteistä teatteria, improvisaatiota, sävellystä, äänenhuoltoa, tuotanto-opintoja, puhetaito-opintoja, musiikin teoriaa, englannin kielen opintoja and so forth and so on...
Tuon koulun alkuun on enää muutama viikko ja jännitys uhkaa mielenterveyttäni. Entä jos musta ei oo siihen? Entä jos se koulu onkin fyysisesti liian rankkaa? Entä jos opettaja toteaakin ettei musta ikinä tuu laulajaa? Entä jos mun kielitaito ei riitä? Entä jos putoon kärryiltä ekalla viikolla? Entä jos...

Onneks mulla on lähipiirissä loistavia ammattilaisia niin teatterin kuin musiikinkin saralla, joilta voi aina kysyä jos ei ymmärrä jotain tai pyytää vaan vaikka henkistä tukee jos tuntuu et ei pysty...

Mutta koska tästä uhkaa muodostua enemmän novelli kuin blogiteksti, lienee parasta vaan kiteyttää koko roska muutamaan lauseeseen: "Mä oon lähdössä opiskeleen laulua ekaa kertaa elämässäni, ja mua jännittää ja pelottaa ja mä olen haljeta riemusta".