Vähän hyvää ja paljon pahaa. A little good and a lot of bad.

Perjantainen koulupäivä koostui musiikin teoriasta ja vapaan säestyksen opettelusta. Aiheen kiinnostavuus piti otteessaan koko päivän ja mä jopa hymyilin hetkittäin. Iltapäivän soitto-osio oli mukava vaikka oli hetkittäin vaikea keskittyä omaan tekemiseen, kun kaikki teki eri juttuja samaan aikaan.

The schoolday on friday consisted of theory of music and learning free accompaniment. The attraction of the subject kept me interested the whole day and I even smiled occasionally. The playing part of the afternoon was pleasant although it was hard to concentrate on what you were doing at times 'cause everyone was doing different stuff at the same time.


Illalla pidimme pienet kemut ja lähdimme Brewersiin laulamaan karaokea(ja juomaan). Ilta alkoi mukavasti ja meillä kaikilla oli hauskaa, kunnes maailmani romahti täysin. Eräs ammattilaulajana itseään pitävä herrasmies sanoi ettei minusta ikinä voi tulla blues-laulajaa ja fiilis oli pilalla. En halunnut enää laulaa mitään ja rintaan nousi puristava tunne riittämättömyydestä. Pidin kuitenkin pokerini melko hyvin kunnes pääsimme takaisin opistolle ja tulin huoneeseeni ja annoin tunteelle vallan. Ensimmäistä kertaa koulun aikana tuntui siltä, että olen täysin väärässä paikassa ja että minun olisi vain parempi lopettaa ja lähteä kotiin nuolemaan haavojani.

In the evening we had a small party and we went to Brewers to sing karaoke(and drink). The night began very nicely and we all had a good time, until my world collapsed completely. A gentleman, who thought of himself as a professional singer, told me I'd never become a blues-singer and my feeling was ruined. I didn't want to sing anything anymore and a squeezing feeling of inadequacy welled in my chest. I managed to keep my poker-face up quite well until we came back to the college and I came to my room and let the emotion take over me. For the first time during studying here I felt like I'm in a completely wrong place and I should just quit and go home to lick my wounds.


Onneksi olen kuitenkin saanut opistolta jo pari läheiseksi muodostunutta ystävää, jotka tukivat minua ja saivat minut rauhoittumaan sen verran että pystyin nukkumaan. Tämä aamu palautti kuitenkin tuon riittämättömyyden tunteen ja halusin vain käpertyä palloksi ja unohtaa. Toivottavasti saan mahdollisuuden keskustella oman opettajani kanssa asiasta tänään tai ainakin rohkaistun kertomaan linjalaisilleni, miltä minusta tuntuu ja saan sitä kautta vertaistukea.

Luckily I've gained a few close friends at the college, who supported me and helped me calm down enough, so that I managed to get some sleep. Sadly this morning brought that feeling of inadequacy back and I just wanted to curl up in a ball and forget. Hopefully I'll get a chance to discuss the situation with my own teacher today or at least gain enough courage to tell my classmates how I feel and get some peer support that way.


Mutta avautuminen saa nyt riittää ja palaan unimaailmaan jossa minua ei satuta mikään. Joten hyvää "yötä" maailma. Palataan asiaan paremmissa merkeissä.

But that's enough venting for now and I'll return to a dream world where nothing can harm me. So good "night" world. I'll get back to you under better circumstances.